Ilves ja Jokerit ottivat yhteen runkosarjassa historiansa viimeistä kertaa. Ilvestä Helsinkiin seurannut Ilves-Perhe sai nähtäväkseen upean ottelun, jossa Ilves otti tärkeät pisteet pudotuspelitaistelua ajatellen. Omat koirat purivat Jokereita, kun Joonas Korpisalo, Tommi Kivistö ja Jiri Veistola olivat isossa roolissa entistä seuraansa kaatamassa. Taisteluvoitosta ansaitut kolme pistettä matkasivat Tampereelle loppulukemilla 2-4.
Ottelun ratkaisut:
Ilves ja Jokerit pääsivät otteluun karnevaalitunnelmissa, kun Jokereiden Eteläpääty ja Ilves-Perhe kannustivat omiaan äänekkäästi pisteiden metsästykseen. Intensiivistä ja vauhdikasta avauserää rikkoivat runsaat rangaistukset. Ottelun avauskympillä vihellettiin neljä kahden minuutin jäähyä, joista Ilves joutui kärsimään kolme. Ilveksen maalilla Joonas Korpisalo sai kuitenkin alivoimapelistä vahvan torjuntavireen päälle ja viihtyi kiekkosateessa hyvin. Alivoimanelikot hoitivat ruutunsa hienosti ja Ilves säästyi takaiskuilta. Ilves pyrki hyödyntämään liikettään vastahyökkäyksissä, mutta hyökkäykset kilpistyivät kulmissa pyörimiseksi eikä vaarallisia maalintekopaikkoja saatu luotua. Erä oli vahvasti Jokerien hallintaa, mutta erän loppua kohden saivat tupsukorvat paremmin otetta pelistä. Jokerien Ladislav Nagyn istuessa rangaistustaan oli Ilveksen vuoro päästä ylivoimalle. Jäähy ehti vanhentua vain puoli minuuttia, kun Ilves siirtyi ottelussa johtoon. Tommi Kivistö laukoi Mikko Kukkosen syötöstä maalinedustalle, jossa Miikka Männikkö ja Kai Kantola tekivät hyvää maskia Leland Irvingin eteen. Kantola sai mailansa laukauksen väliin eikä Jokeri-vahdilla ollut mahdollisuuksia reagoida nopeaan suunnanmuutokseen. Jokerit painoi päälle erän viimeiset minuutit ja sai vielä minuutti ennen erän loppua ylivoimatilanteen Jussi Pesosen luisteltua jo kolmannen kerran jäähyaitioon avauserän aikana. Korpisalo oli kuitenkin maalillaan rauhallisen varma ja torjui narripaitojen yritykset erätaukoon asti. Kaikkiaan Korpisalo merkattiin torjuntoja peräti 19. Toiseen erään siirryttiin siis llveksen 0-1 johdossa.
Jokerit hallitsee, Ilves rankaisee
Ilves tuli toiseen erään vahvalla sykkeellä ja hoiti erän alun alivoiman ilman ongelmia. Erän avausvitonen meni Ilveksen hallinnassa ja Jokeri-maalilla Leland Irvingiä työllistettiin enemmän kuin ottelun avauserässä yhteensä. Vahva ote poiki myös tulosta: pitkän hyökkäyksen jälkeen Ilves meni ottelussa jo kahden maalin johtoon. Erittäin pirteästi kautta ottelun esiintynyt Roberts Jekimovs taisteli kiekon Mikko Kukkoselle, joka laukoi Irvingin patjoihin. Irtokiekko pyöri Nikos Demitrakosin jalkoihin, joka sai kauhottua kiekon verkon perukoille, vaikka oli itse selkä maaliin päin kääntyneenä. Ilvestä Helsinkiin seuranneet sadat kannattajat saivat aihetta iloon ja katsomossa tanssittiin chanttien tahtiin. Jokerit sai takaiskumaalin jälkeen uuden vaihteen silmään ja Ilves oli omassa päässään vaikeuksissa. Joukkue taisteli upeasti kolmen alivoimatilanteen läpi ja Joonas Korpisalo oli maalillaan aivan uskomattomalla pelipäällä. Joukkue Korpisalon edessä uhrautui laukausten eteen ja kauden aikana Jokereista Ilvekseen siirtynyt maalivahtilupaus hoiti kaiken kohti tulleen. Ilves sai kaivatun hengähdystauon kolme minuuttia ennen erätaukoa, kun Jokerien Jarkko Ruutu ja Semir Ben-Amor hölmöilivät itsensä samanaikaisesti kahden minuutin istunnolle. Ilves pyöritti kahden miehen ylivoimaa kärsivällisesti ja piti kiekkoa hallussaan lähes koko rangaistusten ajan. Vain neljä sekuntia jäi rangaistuksesta kärsimättä, kun Ilves rankaisi Jokereita kolmannen kerran. Tommi Kivistö piti kiekon siniviivalla, otti löysät pois ja laukoi ranteella kohti takakulmaa. Kai Kantola oli tälläkin kertaa mailoineen välissä ja nosti Ilveksen ottelussa tukevasti kuskin penkille. Kun vielä erän viimeiset sekunnit pelattiin ilman lisäosumia, lähdettiin ottelun päätöserään Ilveksen kolmen maalin johdossa.
Stadingrad on keltavihreä
Jokerit lähti kolmanteen erään kovalla intensiteetillä ja painoi hyökkäyksiä kovaa tahtia Ilveksen puolustusalueelle. Erän käsikirjoitus oli tuttu jo ottelun aikaisemmista eristä; Jokerit painosti, Ilves taisteli. Kesken Jokerien painostuksen avautui Ilvekselle tilaisuus syventää Jokerien ahdinkoa, kun Antti Tyrväinen lähti jäähyaitioon erän viidennellä peliminuutilla. Ylivoiman paras maalipaikka tuli kuitenkin Jokereille, kun Jani Rita karkasi pitkästä avaussyötöstä läpiajoon. Ritan ratkaisu oli kuitenkin ponneton ja Joonas Korpisalo hoiti tämänkin tilanteen varmasti. Minuutti jäähyn umpeutumisen jälkeen oli jälleen Ilveksen vuoro juhlia. Nikos Dimitrakos karkasi keskialueella ja otti Jiri Veistolan mukaan ylivoimahyökkäykseen. Dimitrakos rytmitti liukunsa kauniisti, löi liinat kiinni ja heitti vastustamattoman lättysyötön Veistolan lapaan maalin takatolpalle. Veistola ei paikasta erehtynyt ja vei Ilveksen jo varman tuntuiseen 0-4 johtoon. Pahin Jokerien rynnistys katkesi tähän osumaan, mutta narripaidat eivät silti heittäneet pyyhettä kehään. Pientä lohtua jokerileiriin toi Teuvo Teräväinen, jonka pisteputki kasvoi jo 13 ottelun mittaiseksi, kun mies viimeisteli toisesta aallosta osuman Steve Moseksen ja Nichlas Hardtin syötöistä. Joonas Korpisalon nolla särkyi kolme ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa. Jokerit pelasi ottelun loppuun kuudella kenttäpelaajalla ja Teräväinen viimeisteli vielä toisen lohtuosuman juuri ennen päätössummerin sointia. Maali oli kaunis laukaus aivan yläpeltiin, mutta onneksi vain yhden maalin arvoinen, joten päätöslukemat Ilmalasta olivat Ilveksen upea vierasvoitto 2-4.
Ilveksen parhaat:
Koko joukkue ansaitsee kiitosta loistavasta asenteestaan ja peräänantamattomuudestaan, mutta yksi oli kuitenkin ylitse muiden. 56 torjuntaa napsinut Joonas Korpisalo varasti voiton lähes yksinään; ilman Korpisalon pelastuksia olisi ottelu voinut olla ohi jo avauserässä.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Upeaa sitoutumista ja venymistä tärkeässä ottelussa
+ Harvat maalipaikat hyödynnettiin tehokkaasti
+ Ilves-Perhe!
– Torjunnat: Leland Irving 12 torjuntaa, Joonas Korpisalo 56 torjuntaa. Tällaisilla lukemilla voitetaan otteluita erittäin harvoin. Nauttikaamme siis tästä tilastoharvinaisuudesta
Erikoista
Ilves-Perhe jätti Eteläpäädyn ja koko muun Hartwall Areenan täysin varjoonsa. Eihän se mitään erikoista ole, vaan harvinaisen uskomatonta. Ilves kiittää!
Seuraava ottelu:
Ilves palaa kotikaukaloonsa maajoukkuetauon jälkeen tiistaina 25.2. kun vastaan luistelee Lahden Pelicans. Silloin on jaossa jälleen tärkeät pisteet, joten kaikki mukaan halliin!