Seitsemän Suomen mestaruutta pelaajana Ilveksen paidassa, 15 vuotta tuomarina ja 30 vuotta tuomarikouluttajana. Pentti Isotalo, 87, Suomen jääkiekkoleijona numero kahdeksan, on yksi Ilveksen ja suomalaisen jääkiekon legendoista. Isotalo on nähnyt myös läheltä 90-vuotispäiviään viettävän Aarne Honkavaaran tekemän elämäntyön suomalaisen jääkiekon eteen. ”Iso-Pena” muistelee mielellään yhteisiä kokemuksia ja sattumuksia hyvän ystävänsä Aarnen kanssa vuosikymmenten varsilta.
Isotalon viitisentoista vuotta kestänyt peliura Ilves-paidassa käynnistyi vuonna 1942, kun oikea käsi alhaalla pelannut Isotalo sai paikan harjoitusottelussa Ilveksen kakkosketjun laidasta.
– 15-vuotiaana pääsin vähän sattumalta pelaamaan Ilvekseen, kun miehiä oli sodassa ja Ilves pelasi harjoitusottelun Karhu-Kissoja vastaan. Silloin pelattiin kahdella ketjulla ja joukkueeseen tarvittiin vielä yksi hyökkääjä. Minä pääsin siihen vähän sillä varjolla, että olin rightin mies ja siihen aikaan oli tapana, että oikeassa laidassa täytyy olla rightin mies. Siitä se minun urani sitten alkoi.
Isotalo ja Aarne Honkavaara olivat tuttu parivaljakko niin peleissä kuin harjoituksissakin.
– Minä olen varmaan Ilveksestä eniten pelannut Aarnen kanssa yhdessä. Meillä oli sellaisia määrättyjä systeemejä. Aarne oli esimerkiksi hyvä aloittaja ja näytti minulle paikan b-pisteen kehälle mihin piti mennä seisomaan. Aarne sitten syötti siihen ja sillä systeemillä tehtiin jokunen maalikin siihen aikaan. Tämän kaltaisia pieniä kikkoja harjoiteltiin paljon yhdessä.
– Meillähän oli siihen aikaan tapana, että vapaa-ajalla oli aina vähintään yksi ketju, kaksi puolustajaa ja maalivahti Koulukadulla harjoittelemassa. Harjoiteltiin kaikennäköisiä kikkoja ketjuittain. Kyllä sitä pelissäkin aina jotkut asiat onnistuivat, kun niitä oli harjoiteltu yhdessä, Isotalo kertoo.
Ilot ja surut koettu yhdessä
Pentti Isotalo ja Aarne Honkavaara ovat olleet vuosikymmeniä hyviä ystäviä eikä ystävyys ole rajoittunut pelkästään kiekkokaukaloon.
– Meillä on ollut Aarnen kanssa monen vuoden ystävyys taustalla. Perheet olivat tuttuja keskenään ja pidettiin Aarnen kanssa yhdessä esimerkiksi yleisurheiluleiriä Pyrinnön majalla. Meillä on ollut paljon yhteistä kanssakäymistä muutenkin kuin jääkiekon kautta. Monessa on oltu yhdessä mukana ja kaikennäköistä koettu yhdessä, niin iloja kuin surujakin.
Yksi ikävistä hetkistä kuudenkymmenen vuoden takaa on edelleen Isotalolla kirkkaasti muistissa: maajoukkuematkalla Puolassa sattunut Aarne Honkavaaran loukkaantuminen, joka käytännössä lopetti ”Dynamon” pelaajauran verrattain nuorena.
– Kun Aarne loukkasi jalkansa pahasti maaottelussa Puolassa, niin olin itsekin kentällä. Jää oli silloin ukonilman jäljiltä tahmea ja vetinen, Aarnen jalka tökkäsi siihen ja hän kaatui. Sitten puolalainen pelaaja istahti meidän mielestä tahallisesti Aarnen säären päälle. Se oli kauhea pamaus, kun se luu meni poikki. Me sisuunnuttiin siitä tilanteesta niin paljon, että noustiin sitten niiden kahden pelin yhteismaaottelun voittoon, vaikka siinä tilanteessa oltiin vielä tappiolla.
Pentti Isotalo kertoo, että Aarne ei malttanut millään pysyä pois kiekkokentiltä, vaikka jalka oli kipsissä.
– Aarnen jalkahan tietysti kipsattiin, mutta hän tuli silti sen kipsin kanssa harjoittelemaan. Ehkä se ei ihan normaalisti sitten parantunutkaan, kun Aarnen veri veti väkisin kentällä ja välillä oli pakko päästä harjoittelemaan. Aarne tuli alkuun kainalosauvojen kanssa harjoituksiin kompastelemaan, mutta kyllä se vaan silloinkin esimerkiksi ampumista kävi harjoittelemassa. Aarnella oli myös kotipihalla maali, jossa käytiin sitten vanerilta ampumassa laukauksia maalivahdille aina kesäisin. Se oli siihen aikaan jotain uutta, että harjoiteltiin myös näin.
Kaikki lähti korttelikiekosta
Ilveksen menestysvuosikymmenten joukkueet kasautuivat poikaporukoista, jotka olivat jo pienestä pitäen yhdessä ympäri vuoden. Pojat touhusivat paljon yhdessä ja harjoittelivat luonnonjäillä.
– Kyllä se lähti varmaan aikanaan sellaisesta korttelikiekosta. Minäkin olin Pyynikin poikia ja Aarne siitä vähän matkan päästä Näsilinnankadulta. Siellä Eteläpuiston ja Koulukadun nurkilla oli paljon saman ikäistä kiekkoporukkaa. Monet silloisista Ilveksen pelaajista oli samaan aikaan myös Tampereen uimaseurassa ja saman porukan touhu jatkui sitten kesäisinkin, kun silloin jääkiekkoa ei harjoiteltu vielä ympärivuotisesti. Alkuun ei ollut vielä edes tekojäitä ja harjoiteltiin luonnonjäillä. Joskus oltiin Tohlopilla harjoittelemassa ja Nasibin Lotfi putosi joskus jäihinkin, kun hän meni vähän pidemmälle seikkailemaan. Mailojen avulla sitten saatiin ongittua mies takaisin kuivalle maalle.
– Näitä tämmöisiä yhteisiä sattumuksia on ollut paljon ja ne tietysti lähensivät porukkaa. Meillähän oli porukalla myös taistelulaulu Helapääpuukko ja puntari, joka laulettiin aina vähän ennen peliä. Maajoukkuehan omi sen saman laulun itselleen ja sitä alettiin sitten laulaa ennen maaotteluitakin, Isotalo muistelee.
Maajoukkuematkat yhdistivätkin ilvesläisiä entisestään, sillä tamperelaisseuran edustajia Leijona-paidassa riitti.
– Meitähän oli paljon Ilveksen pelaajia silloin maajoukkueessa ja maajoukkuematkoilla edelleen pysyi sama porukka kasassa. Se oli todella tiivis porukka, parhaimmillaan meillä taisi olla kahdeksan Ilveksen pelaajaa maajoukkueessa. Silloin tietysti SM-sarjassa ei ollut niin paljon pelejä kuin nykyään, mutta nämä maaottelumatkat ja leirit lisäsivät sitä yhdessäoloa. Edelleen pidetään Takkuturkkien kautta paljon yhteyttä ja jääkiekosta aikanaan alkanut yhdessä vietetty aika jatkuu yhä.
”Jos jääkiekko jotain vei, niin kyllä se myös antoi ja toi”
Isotalon peliuran aikana ei kiekkoilijoille pelaamisesta maksettu. Se ei kuitenkaan intohimoa lajia kohtaan vähentänyt.
– Ei saatu palkkaa ei. Kuvaavaa oli, että kotona vaimo pesi pyykit ja parsi siihen aikaan peleissä käytössä olleet sukat. Ne meni aina rikki polvisuojusten kohdalta ja vaimot sitten parsivat niitä ja pitivät talkoita. Jos maila meni rikki harjoituksissa, niin piti itse ostaa uusi, mutta jos se meni rikki pelissä, niin seura kustansi uuden. Tällaisia systeemeitä oli siihen aikaan.
Vaikka jääkiekko veikin lähes kaiken ajan nuoruudessa, ei Isotalo ole katunut. Päinvastoin.
– Kyllä se jääkiekko sen nuoruuden vei ja tahtoi ainakin allekirjoittaneella sotkea vähän koulunkäyntiäkin. Mutta kyllä minä olen kaikille sanonut, että jos se jääkiekko jotain vei, niin kyllä se myös antoi ja toi.
– Eihän siihen aikaan olisi päässyt edes ulkomaille matkustamaan. Ruotsin matkakin oli kuin taivaasta, kun mentiin sinne maajoukkueen kanssa pelaamaan vuonna 1945 ja seuran kanssa pari vuotta myöhemmin. Ruotsi oli sellainen ensimmäinen kontakti ulkomaille ja sekin oli suuri askel. Siellä oli kaikki hyvin ja meillä ei ollut vielä sota-ajan jälkeen oikein mitään kaupoissakaan. Se oli kuin paratiisiin olisi mennyt. Myöhemmin päästiin sitten esimerkiksi Pariisiin.
Pentti Isotalon monella tapaa poikkeuksellinen ura hakee vertaistaan Suomessa. Pelaajana, tuomarina ja kouluttajana vierähti 60 vuotta jääkiekon parissa.
– 15 vuotta pelasin, 15 vuotta olin tuomarina ja 30 vuotta tuomarikouluttajana. Sitten kun täytin 75, niin sanoin, että eiköhän 60 vuotta töitä jääkiekon parissa yhdelle miehelle riitä. Ne ottivat sen tosissaan, eivätkä antaneet minulle enää naistenkaan peliä katseltavaksi. No en minä kyllä enää kysellytkään, Pena virnuilee.
”Kyllä Aarne on monella tapaa Suomen Mr. jääkiekko”
Isotalon ja Honkavaaran kaltaiset pioneerit ovat olleet rakentamassa aikoinaan perustoja sille, missä suomalainen jääkiekko on tänä päivänä. Isotalo on nähnyt jääkiekon kehityksen läheltä ja on tyytyväinen lajin nykytilaan Suomessa.
– Ihan oikeilla jäljillä on aikanaan oltu. Hitaasti on jääkiekko Suomessa kehittynyt, mutta ei voi muuta sanoa kuin, että hyvin on Suomi pärjännyt nykyään. Hattua täytyy nostaa nykymaajoukkueellekin, joka taisteli hienosti ja sai hopeaa. Kyllä minä ainakin kunnioitan niitä poikia. Hyvässä hengessä on menty eteenpäin ja toivotaan, että sama suunta jatkuu ja tämmöisiä perusjätkiä kuin Honkavaara ja kumppanit muistetaan myös.
Pentti Isotalo jakaa kunniaa ystävälleen Aarne Honkavaaralle tämän elämäntyöstä jääkiekon hyväksi.
– Kyllähän Aarne on yksi peruspelaajista. Aarnehan haki Kanadastakin vähän oppia ja jatkoi sitten valmentajana, kun ei jalkansa takia enää pystynyt pelaamaan. Minäkin olin pelaajana vielä, kun Aarne alkoi valmentaa. Myöhemmin Aarne paneutui tilastoihin ja Jääkiekkomuseoon. Tilastomiehenä Aarne oli ihan ainutlaatuinen aikanaan, ei silloin ollut muita. Kun kävin Aarnella kylässä, niin siellä ne tilastot olivat hyvässä järjestyksessä pitkin olohuoneen tuoleja ja sänkyjä. Mutta pysyivät ne hyvin kasassa.
– Kyllä Aarne on monella tapaa sellainen Suomen Mr. jääkiekko. Ei Aarnen kaltaisia henkilöitä kasva ihan joka oksalla.
Lauantaina Pentti Isotalo on Aarnen muiden ystävien ja vanhojen joukkuekaverien tavoin juhlimassa Suomen Mr. jääkiekon 90-vuotisjuhlia Hakametsän jäähallilla.
– Lämmin kädenpuristus hyvälle kaverille Honkulle. Välillä se oli Honkku, välillä Dynamo ja välillä taisi olla Väiskikin. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä. Monessa ollaan oltu yhdessä mukana ja niitä on mukava muistella.